Siirry sisältöön

Kesäinen tervehdys kaikille lukijoilleni,

09.06.2010

Nämä kesäiset päivät ja lämmin tervehdyttävä  aurinko on aivan ihanaa. Voimme kaikin tavoin ladata akkujamme pitkän talven jälkeen. Joka päivä onkin  ihmetyksen aikaa, kun luonto tarjoaa meille kauneuttaan, ilahduttaen meitä iloisin värein ja auringonpaisteella, sekä toisinaan ihanasti raikastavalla sateella. Tuntuu aivan, kun me aikuisetkin alkaisimme elää täysipainoisemmin, liikumme enemmän, olemme eloisampia ja iloisempia. Jopa meillä suomalaisillakin on hymy herkemmässä! Totta kai aina näkyy myös noita mörököllejä, joille elämä ei koskaan näytä hymyilevän tai ainakaan he eivät sitä huomaa. Mehän emme toki tuohon lajiin kuulu!   Lapsemme ovat myös onnellisia ja iloisia kesästä ja  sen tuomasta vapaudesta, sekä perheen yhteisistä hetkistä ja kesälomasta. Kenelläkään ei ole kiirettä minnekään. Sekä lapset, että me aikuiset saamme nauttia yhdessäolosta ja kiireettömyydestä.  Kaikki on helpompaa, eikä tarvitse kuluttaa turhaa aikaa pukeutumiseenkaan. Tokihan se on suuri helpotus myös meille äideille.

Siis nauttikaamme jokaisesta päivästä, auringosta ja sateestakin täysin rinnoin!

Lämmin halaus teille!

 Aurinkoisin terveisin,

Hannele

2 kommenttia jätä yksi →
  1. 01.08.2010 11:10 pm

    Hei Hannele,
    Aivan ihana heinäkuu takana ja huomenna kohti uusia haasteita, kun kaksi ihanan suloista veljestä liittyy päivisin meidän seuraan. :)
    Kesä siis jatkukoon, että tämäkin äiti-hoitotäti saa nauttia siitä ihanuudesta, ettei tarvitse kuluttaa turhaan aikaa pukeutumiseen, vaan saadaan koko lauma juosta suoraan ovesta aurinkoon ja kohti hauskoja leikkejä.
    Iloista alkanutta elokuuta Teille ja paljon terveisiä sinne kaikille!

    Halauksin, Terhi & perhe

    • Hannele Beck kestolinkki*
      13.09.2010 10:48 pm

      Hei Terhi, Kiitti viestistäsi ja anteeksi näin myöhäinen vastaukseni. Ihanaa oli kuulla, että saitte nauttia kauniista ja kuumasta heinäkuusta. Meillä ei siihen ollut tilaisuutta, olemme olleet kovin kiireisiä koko kesän, että ei olla ehditty yhtään lomailla. otetaan kuitenkin takaisin sitten Joulupyhinä ja nautitaan oikein olan takaa. Meidän Miakin tulee silloin kotiin. Kuinka lapsillesi koulunkäynti maistuu? Onko sinulla nyt vielä yksi vai kaksi omaa lastasi kotona? Ja sitten ne kaksi veljestä, joista kerroit.
      Erinomaisen hyvää syksynjatkoa sinulle Terhi ja ihanalle perheellesi!

      Lämpimin terveisin ja halauksin,
      Hannele

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 70 muun seuraajan joukkoon