Aurinkoista kesänjatkoa ystävät!
Hei kaikki pitkästä aikaa. Pahoittelen, etten kiireistäni johtuen ole ehtinyt teitä tervehtiä pitkiin aikoihin! Nallu-poika ja minä, sekä puolisoni huilailimmekin jo vähän ennen Juhannusta. Ihana tyttäremme oli luonamme lomailemassa Lontoosta asti. Ilmatkin olivat suotuisat ja saimme nauttia järvivesien lämmöstä ja ihanasta Suomen luonnosta ja auringosta oikein kunnolla. Uudet perunatkin maistuivat, toki vain meille vähemmän karvaisille. Nallu tyytyi katsomaan vierestä, kun me toiset herkuttelimme. Kesä jatkuu ja useimmat ovatkin jo aloittaneet lomansa, sydän odotusta täynnä. Otetaan kuitenkin rauhallisesti ilman liian suuria odotuksia ja olkaamme spontaaneja ja valmiita tekemään suunnitelmiimme muutoksia ja otetaan ilolla vastaan ihania asioita, joita meille on tarjolla. Näin ei tule pettymyksiä. Katsotaan puolisoamme rakastuneen silmin. Noita hyviä asioita ja luonteenpiirteitä hänessä, niitä joihin rakastuimme. Rakastava ja positiivinen mieli ja käytös saa vastakaikua paremmin, kuin negatiivinen. Ah, kuinka lapsemmekkin nauttivat tästä ihanasta perheidyllistä. Rakkaus onkin ainoa asia joka lisääntyy, kun sitä tuhlataan. Osoitetaan rakkautta lapsillemme, puolisollemme, niille jotka ovat meille tärkeitä. Leikitään ja pelataan lastemme kanssa, uidaan ja polskitaan vedessä, kuin lapset. Ihanan vapauttavaa!!! Puhun kokemuksesta! Minä jo näinkin arvokkaassa iässä onnistun siinä, niin kyllä te nuoremmatkin siihen pystytte. On ihan mukavaa olla aikuinen, lapsenmielellä. Eikä siihen tarvita sen kummempaa. Iloinen mieli ja hyvät varusteet. Uimiseen uimapuku, retkelle hyvät eväät jne. ja mikä tärkeintä, niin mukaan tuo iloinen ja positiivinen mieli! Ei elämän tarvitse olla tylsää ja kuolemanvakavaa. Sitten, kun työ on hoidettu, kannattaakin ilotella lasten kanssa ja jos ei satu lapsia olemaan tai lapsenlapsia, joiden kanssa ilakoida, tai puolisoa, niin se onkin yksi niistä asioista, joita voimme tehdä aivan yksinkin. Hyvän musiikin tahdissa pyörähdellä ja jammailla, syödä hyvää ja ravitsevaa ruokaa, katsoa vaikka joku hyvä elokuva, joko kotona tai ulkona elokuvateatterissa. Mennä vaikka kesäkaupungille tai kylään pikkuostoksille tai vaikka istua ja katsella kadunvilinää ja ihmisiä. Varsinkin kesällä ihmiset ovat kuin perhosia, liitelevät jokapuolella ilosina auringosta ja lämmöstä. Hymyillään vastaantuleville. Hymymme voi jopa pelastaa jonkun vähempiosaisen päivän ja antaa hänellekin toivoa paremmasta huomisesta! Aivan mahtavan ihanaa oli saada jakaa ajatuksia kanssanne, niinpä toivotankin kaikille ihanille Suomalaisille ja ulkomailla asuville ihmisille/lukijoilleni/ystävilleni, ihanan aurinkoista kesänjatkoa ja hymyillään, kun tavataan. Toivon kesästä tulevan teille kaikille se ikimuistoisen ihana, täynnä todellisen hyviä ja positiivisa muistoja ja hyviä kokemuksia! Siis seikkailemaan ystävät, leveästi hymyillen ja ääneen nauraen!
Superisot halaukset teille kaikille!:)
Lämmöllä,
Hannele ja Nallu



